Mainos

VIDEO: Näin pelastetaan merileijonan poikasia Kaliforniassa

Kalifornian rannikolle on ajautunut tänä keväänä ennätysmäärä nälkiintyneitä merileijonan poikasia.

Pulaan joutuneita nisäkkäitä on jopa kaksikymmentä kertaa normaalivuotta enemmän. 

Sausaliton merinisäkäskeskus yrittää pelastaa niistä mahdollisimman monia. Keskuksessa on kerrallaan hoidettavana noin kaksisataa merileijonen poikasta. Monet ovat pahasti aliravittuja, ja osa joutuu suoraan letkuruokintaan. 

- Ruokimme niitä niin nopeasti kuin voimme, mutta kaikki eivät selviä. Eläimistä pystytään pelastamaan noin kuusikymentä prosenttia, kertoo eläinlääkäri Claire Simeone. 

Tutkijoiden mukaan ongelman taustalla on poikkeuksellisen lämmin vesi Tyynessä valtameressä. Kohonnut lämpötila on ajanut merileijonien ravintokalat tavallista aluettaan kauemmaksi ja aiheuttanut merinisäkkäille ruokapulan. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.