Mainos

Video: Taikatemppu meni tuskallisesti pieleen – naula jysähtää naisjuontajan käteen

Puolalainen taikuri on tehnyt pahan luokan virheen suorassa televisiolähetyksessä.

Taikuri pyytää naisjuontajaa lyömään kätensä paperipussin päälle, jonka sisälle olikin kömmähdyksen takia jäänyt temppuun kuulunut suuri naula.

Juontaja huutaa tuskasta, kun naula lävistää hänen kätensä.

Brittilehti The Daily Mail kertoo, että nainen vietiin sairaalaan pieleen menneen tempun jälkeen.

Ohjelman tuottajien mukaan temppu oli harjoiteltu etukäteen ja kaikki oli sujunut ongelmitta.

Tilanteesta ei kuitenkaan onneksi koitunut pysyviä vammoja. Naisjuontaja on kirjoittanut Facebookissa faneilleen ja kertonut kuntoutuvansa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.