Mainos

Viimeiset villamammutit kuolivat veden puutteeseen

Maailman viimeisimmät villamammutit kuolivat sukupuuttoon veden puutteen takia, kertoo Pnas-tiedejulkaisu.

Yksi viimeisimmistä tiedetyistä villamammuttilaumoista eli nykyisen Yhdysvaltojen osavaltion Alaskan alueella sijaitsevalla St. Paulin saarella vielä tuhansia vuosia sen jälkeen, kun mantereella mammutit olivat jo kuolleet sukupuuttoon. Mammutit kuolivat saarelta noin 5600 vuotta sitten.

Muuttuva ilmasto nosti meren pintaa, ja järviä jäi alle. Mammutit kerääntyivät harvenevien juomapaikkojen ympärille ja tallasivat kasvillisuutta niin, että sitä päätyi veteen ja veden juomakelpoisuus heikkeni, professori Russell Graham kertoo BBC:lle.

Mammutit siis vaikuttivat myös itse tuhoonsa. 

Mammuttien vedenkulutuksesta kertoo se, että Grahamin mukaan nykynorsu tarvitsee 70–200 litraa vettä päivässä.

Yhdysvalloista löytyi mammutin jäänteitä lokakuussa 2015:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.