Mainos

Viisi ydinasevaltaa: Tavoitteena täysriisunta

Viisi ydinasevaltaa ovat päättäneet antaa yhteisen lausunnon, jossa ne vakuuttavat pyrkivänsä täydelliseen ydinaseiden riisuntaan. Ne myös kehottavat vahvistamaan vuodelta 1972 peräisin olevaa Yhdysvaltain ja Venäjän välistä ABM- eli ohjustorjuntasopimusta. Yhdysvallat, Venäjä, Britannia, Ranska ja Kiina vastaavat siten arvosteluun, jota niitä kohtaan on esitetty ydinsulkusopimuksen meneillään olevassa tarkastelukonferenssissa.

Atomipommin sienipilvi

Ydinasevaltoja on moitittu liian hitaasta etenemisestä kohti ydinaseriisuntaa. Lausunto julkistetaan myöhemmin tänään. Ydinasevallat sanovat siinä selkeämmin kuin milloinkaan aikaisemmin, että niiden tavoitteena on ydinaseista luopuminen. Aikataulua tavoitteeseen pääsemisestä ei kuitenkaan esitetä.

Diplomaattien mukaan viiden ydinasevallan ABM-lausunnon tarkoituksena on taata, ettei sopimuksesta luovuttaisi yksipuolisesti. Yhdysvallat haluaisi muuttaa sopimusta ja osa republikaaneista on valmis luopumaan koko sopimuksesta, jotta Yhdysvallat voisi rakentaa suunnittelemansa kansallisen ohjustorjuntahankkeen. Viisi ydinasevaltaa vakuuttavat myös, ettei niiden ydinaseita ole suunnattu mihinkään nimenomaiseen valtioon. Diplomaattien mukaan vakuutus on myönteinen merkki, vaikka ydinaseet voidaankin suunnata tiettyyn kohteeseen muutamassa minuutissa.

Lausunnossa uudistetaan vuodelta 1995 peräisin oleva kehotus, että kaikkien ydinsulkusopimuksen ulkopuolella olevien valtioiden tulisi pikimmiten liittyä siihen. Lausuntoa pidetään varovaisesti muotoiltuna kehotuksena erityisesti Israelille, joka ainoana Lähi-idän maana on sopimuksen ulkopuolella. Israelin lisäksi ydinsulkusopimusta eivät ole allekirjoittaneet Intia, Pakistan ja Kuuba. Intian ja Pakistanin mahdollista liittymistä hankaloittaa se, että ydinsulkusopimuksessa on määritelty vain viisi ydinasevaltiota. Intia ja Pakistan näyttivät vuonna 1998 omistavansa ydinaseen.

Ydinsulkusopimus tuli voimaan vuonna 1970 ja se muutettiin pysyväksi vuonna 1995.
(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.