Mainos

Viisivuotiaat pojat kaivoivat tunnelin – karkasivat tarhasta ostamaan loistoautoa

Kaksi viisivuotiasta venäläispoikaa livahti kaivamansa tunnelin kautta päiväkodista kaupungille ostamaan Jaguaria, kertoi Komsomolskaja Pravda -lehti.

Lehden mukaan Magnitogorskissa Uralilla hoidossa olleet piltit olivat kaivaneet useiden päivien ajan pakotunnelia hiekkalaatikolta sosialisoimillaan lapioilla. Kun sopiva aika koitti, kaksikko pakeni ja paarusti kahden kilometrin matkan läheiselle, urheiluautoja myyvälle liikkeelle.

Yksinään kävelleen kaksikon huomannut nainen meni kysymään lapsilta, mihin nämä olivat menossa. Kansakunnan toivot vastasivat olevansa matkalla autokaupoille, vaikka rahaa ei ollutkaan.

Nainen vei lapset poliisiasemalle.

Alkukuussa sattunut pako lastentarhasta toi lapsista vastanneelle hoitajalle potkut ja varoituksen päiväkodin johtajalle, vaikka lasten vanhemmat eivät tapauksesta valittaneet.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.