Mainos

Viron presidentille sattui ajatusvirhe – kahdessa maassa yhtä aikaa

Viron tuore presidentti Kersti Kaljulaid on jatkanut naapurimaihin suuntautuvien valtiovierailujen sarjaa Latviaan. Vierailuin lopuksi hänelle sattui haastattelussa pieni ajatusvirhe.

Tänään julkistettiin presidentin virkakauden ensimmäiset kannatusluvut. 

Presidentti Kaljulaid vastasi aamulla kysymyksiin vierailusta Postimees-lehden haastattelussa. Hän kuuli toimittajalta uutiset kannatusluvuista. Ilostunut presidentti sanoi, että ei ole ehtinyt lukea aamun lehtiä. Hän kertoi olleensa kiireinen tapaamisessa Latvian presidentin Raimonds Vējonisen kanssa.

Sen jälkeen presidentti kertoi viettäneensä aikaa Liettuan parlamentissa.

Presidenttiä kannattaa 75,9 prosenttia naisista ja 69 prosenttia miehistä. Viron kansalaisten joukossa uusi presidentti saa 80,7 prosentin kannatuksen. Muiden kansallisuuksien seassa kannatus on 56,5 prosenttia.

Kannatuksesta presidentti sanoi olevansa iloinen. Nyt on hänen mukaansa aika lunastaa virolaisten odotukset.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.