Mainos

Viron sähköisestä potilastietokannasta hyviä kokemuksia

Virossa on saatu lupaavia tuloksia valtakunnallisesta sähköisestä potilastietokannasta.

Tavoitteena on, että lopulta kaikkien virolaisten potilaskertomukset olisivat hoitavien lääkärien katsottavissa keskitetysti Internetin kautta.

Noin runsas vuosi sitten perustettuun järjestelmään on talletettu jo 1,5 miljoonaa dokumenttia.

- Järjestelemään on liittynyt jo kaikki suurimmat sairaalat. Viron neljä suurinta sairaalaa tallentavat järjestelmään noin 80 prosenttia hoitokertomuksistaan, kertoo E-terveysosaston johtaja Pille Kink Viron sosiaali- ja terveysministeriöstä.

- Potilas ei usein itse tiedä yksityiskohtaisesti, miten häntä on hoidettu. Me voimme tarkistaa tilanteen järjestelmän kautta ja saada potilaasta parempi käsitys, sanoo perhelääkäri Maria Viik Sinu Arst -lääkärikeskuksesta.

Potilastietojen kokoaminen yhteen paikkaan herättää huolta järjestelmän turvallisuudesta. Parhaillaan järjestelmää vahvistetaan seurantaohjelmalla.

- Jos tuntuu, että joku lääkäreistä käy katsomassa potilaiden tietoja liian usein, ohjelma tekee hälytyksen ja asiaa ryhdytään tutkimaan, Kink kertoo.

Sähköinen potilastietokanta on pian myös virolaisten ambulanssien käytössä. Näin ne saavat tietoa potilaasta jo siinä vaiheessa, kun ne ovat vasta matkalla hänen luokseen.

(MTV3)

Katso Marjo Näkin raportti Tallinnasta ja lääkintöneuvos Jukka Mattilan haastattelu (Huomenta Suomi 3.6.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.