Mainos

Virossa kunnallisvaalit

Viron tämänpäiväisissä kunnallisvaaleissa lähes kaikki venäläiset ovat olleet äänioikeutettuja ensimmäistä kertaa sitten neuvostoaikojen. Viron kansalaisuutta vailla olevia äänestäjiä on lähes 200 000 eli kolminkertainen määrä viime kunnallisvaaleihin nähden. Yksin Tallinnassa äänestäjistä joka neljännellä ei ole kansalaisuutta.

Aiemmin kansalaisuutta vailla olevat venäläiset pidettiin poissa äänestyspaikoilta niin sanotulla rekisteröintipakolla. Nyt lähes kaikilla niin sanotuilla muukalaisilla on äänioikeus. Täällä Tallinnassa venäjänkielisiä on 200 000 eli lähes puolet Tallinnan asukkaista.

Osa Tallinnan venäläisistä on myös Viron kansalaisia, joten ei-kansalaisten osuus Tallinnassa on noin neljännes.

Venäläiset eivät Virossa ole mikään yhtenäinen ryhmä. Venäläisten äänistä kilpailee Tallinnassa kolme venäläispuoluetta ja pari itsenäistä listaa - lisäksi venäläiset suosivat Viron keskustapuoluetta. Yksi piirre venäläisiä kuitenkin yhdistää.

Venäläisten äänestysaktiivisuus on ennakkotietojen mukaan ollut kehno. Kaiken kaikkiaan äänestämässä käy arviolta vähän yli puolet äänioikeutetuista. Vaalilautakunnan puheenjohtaja arveli päivällä, että etenkin aamupäivän huonoon äänestysaktiivisuuteen vaikutti Formula-kilpailut.
(MTV3)
Pertti Nybergin raportti Viron vaaleista 1.34.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.