Mainos

Voimakas maanjäristys Filippiineillä

Voimakas maanjäristys on ravistellut filippiiniläistä Luzonin saarta ja pääkaupunkia Manilaa varhain tänä aamuna.

Filippiinien kartta, Manila, Cadiz

Järistyksessä kuoli ainakin kaksi ihmistä ja parikymmentä loukkaantui. Toinen kuolonuhreista oli 11-vuotias tyttö, joka jäi sortuneen asuinrakennuksen alle Zambalesin maakunnassa.

Lisäksi vanhempi henkilö kuoli järistyksen aikana sydänkohtaukseen. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,8 richteriä ja sen keskus oli lähellä Lingayenin kaupunkia maan pohjoisosassa. Loukkaantumisia sattui useissa kaupungeissa. Ibassa viiden ihmisen kerrottiin saaneen vammoja, kun ostoskeskuksen katto romahti.
Urdanetan kaupungissa rakennustyöntekijä loukkaantui vakavasti jäätyään putoavan happisäiliön alle. Järistys vaurioitti myös siltaa Masinlocin kaupungissa ja aiheutti paniikkia pääkaupungissa Manilassa, jossa sähkönjakelu keskeytyi useiksi tunneiksi.
(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.