Mainos

Vuosi on alkanut vaihtua maapallolla

Vuosi on alkanut vaihtua maapallolla. Ensimmäisinä vuoden 2016 alkamista on päästy juhlimaan Samoan ja Kiribatin saarivaltioissa Tyynellä valtamerellä.

Myös Uudessa-Seelannissa on siirrytty vuoteen 2016. Aucklandin keskustaan kerääntyi 25000 ihmistä ihastelemaan vuodenvaihteen ilotulitusta, kertoo uutiskanava ABC.


Australiassa Sydneyn kaupunki on juhlistanut vuoden päättymistä jättimäisellä ilotulituksella. Sydney Morning Heraldin mukaan kaupungin sataman rannoilla oli yli miljoona ihmistä ilotulitusta katsomassa.

Juhlintaa varjostaa tällä kertaa terroriuhka, joten vuoden vaihtumista juhlitaan eri puolilla maailmaa tiukkojen turvatoimien vallitessa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.