Mainos

Vuosi sitten 368:n elämä päättyi: "Hän halusi vain tulla Eurooppaan"

Italiassa vietetään tänään Lampedusan turman vuosipäivää. Lampedusan saaren edustalla sattuneessa turmassa hukkui viime vuonna 368 eritrealaista maahanpyrkijää, kun heitä kuljettanut alus oli kaatunut.

Paavi Franciscus tapasi turman eloonjääneitä ja näiden omaisia keskiviikkona Vatikaanissa. Torstaina omaiset matkustivat Lampedusan saarelle, jossa kuolleita muistetaan tänään monenlaisin tapahtumin.

Ansa-uutistoimiston mukaan ohjelmassa on muun muassa menehtyneille omistetun seinämaalauksen teko ja 368 ihmisen flash mob –tapahtuma. Mereen lasketaan uhrien kunniaksi kukkaseppele, ja merenpohjaan viedään eloonjääneiden ja pelastajien kädenjäljillä koristeltu muistolaatta. Viranomaiset toivovat omaisten myös voivan auttaa tunnistamaan nimettömäksi jääneitä uhreja, jotka on haudattu ympäri Sisiliaa.

– Hän halusi vain tulla Eurooppaan, paeta diktatuuria ja elää kuten normaali ihminen, turmassa menehtyneen Yosefin veli Rezene kertoi Corriere della seralle.

Rezenen mukaan Yosef halusi matkustaa veljensä luo Ruotsiin ja opiskella kieliä. Kohtalo päätti kuitenkin toisin.

– Hän soitti minulle lähtöä edeltävänä päivänä, muutaman tunnin kuluttua hänen oli määrä nousta alukseen. Hän oli onnellinen siitä että oli saapumassa Eurooppaan, kauas Eritrean sodasta, kauas nälästä, kauas pakollisesta armeijaan värväytymisestä.

Turmaa seurasi valtava merioperaatio

Lampedusan turma oli Italiassa käännekohta. Kuvat ruumisarkkujen riveistä järkyttivät italialaisia syvästi, ja turman jälkeen aloitettiin suuri Mare Nostrum –operaatio.

Italian sisäministerin Angelino Alfanon mukaan Mare Nostrum on pelastanut merestä yli 90 000 ihmistä ja pidättänyt yli 500 epäiltyä ihmissalakuljettajaa. Samalla se on kuitenkin saanut osakseen paljon kritiikkiä. Marraskuussa vastuu partioinnista on vähitellen määrä siirtää Italialta EU:n yhteiselle Triton-ohjelmalle.

Sekä ihmisoikeusjärjestö Amnesty International, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR että kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM ovat viime päivinä esittäneet vetoomuksia venepakolaisten tilanteen ratkaisemiseksi. IOM:n mukaan Välimerellä on Italian ponnisteluista huolimatta kuollut tänä vuonna yli 3 000 maahanpyrkijää, tuplasti enemmän kuin aiempana ennätysvuonna 2011.

Italiassa 3. lokakuuta –niminen komitea vaatii pakolaisille humanitaarisia käytäviä ja mahdollisuutta pyytää suojelua ilman merimatkalle lähtemistä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.