Mainos

Vuosikymmeniä hallinnut perhedynastia hävisi vaalit Kashmirissa

Intian-puoleisen Kashmirin politiikkaa lähes 50 vuotta ylivoimaisesti hallinnut Abdullahin perhedynastia on tänään kärsinyt kirvelevän tappion Kashmirin osavaltiovaaleissa.

Kun ääntenlasku oli kallistumassa iltaan, Kashmirin valtapuolue kansalliskonferenssi näytti menettävän ehdottoman enemmistön parlamentissa. Puolueen uudeksi johtajaksi hiljattain nimitetty Intian varaulkoministerinä toiminut Omar Abdullah ei myöskään päässyt läpi parlamenttiin.

Intian television vaaliennusteiden mukaan Kashmirin valtapuolue kansalliskonferenssi näyttää jäävän selvästi alle ehdottoman enemmistön 87-jäsenisessä parlamentissa. Jotkut tarkkailijat kuitenkin arvelivat vaalin olevan erittäin tasaväkisen.

Toiseksi suurimmaksi puolueeksi oli nousemassa kongressipuolue ja kolmanneksi Kashmirin kansandemokraattinen puolue.

Uusi vaalitulos näyttää nostavan parlamenttiin paljon keskushallitukseen kriittisesti suhtautuvia poliitikkoja. -Tulos on selvä epäluottamuslause Kashmirin hallitukselle. Myös me olemme kärsineet tappion, sanoi keskushallitusta johtavan BJP-puolueen Kashmirin-osaston johtaja Venkaiah Naidu televisiossa.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan tulos voi kuitenkin lopulta olla voitto myös Intian keskushallitukselle. Parlamenttiin noussee paljon poliitikkoja, jotka olivat aiemmin kansalliskonferenssin varjossa. Intian hallitus toivoo löytävänsä näistä kashmirilaisten luottamusta nauttivia keskustelukumppaneita lisätäkseen osavaltion autonomiaa ja saadakseen väkivaltaiset separatistijärjestöt kuriin.

Kashmirin irrottamista Intiasta ajava separatistipuolueiden liitto hurriyat-konferenssi boikotoi vaaleja. Vaaleja vastusti myös joukko aseellisia militanttijärjestöjä, jotka uhkailivat äänestäjiä kuolemalla.

Eilen Intian keskushallitus ilmoitti olevansa valmis neuvottelemaan Kashmirin tulevaisuudesta myös militanttien kanssa, jos nämä luopuvat aseellisesta taistelusta.

Satojen ihmisen hengen vaatineesta kampanjasta ja militanttien uhkailuista huolimatta äänestysprosentti nousi 46:een, mikä hallituksen mukaan oli luottamuksen osoitus sen politiikalle.

Intia ei suostunut päästämään virallisia kansainvälisiä vaalitarkkailijoita Kashmiriin. Vaalien toimeenpanoa tarkkaili kuitenkin epävirallinen diplomaattiryhmä, jonka mukaan vaalit sujuivat "yleisesti ottaen paremmin" kuin osavaltiossa aiemmin. Monien asiantuntijoiden mukaan laaja vaalivilppi kansalliskonferenssin hyväksi vuonna 1987 oli viimeinen pisara, joka laukaisi muslimimilitanttien kapinan Intian hallitusta vastaan Kashmirissa.

Yli kymmenen vuotta jatkuneissa separatistisissa levottomuuksissa on saanut surmansa ainakin 35 000 ihmistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.