Mainos

WHO: Sikainfluenssan leviämistä ei voi estää

Maailman terveysjärjestö WHO on nostanut sikainfluenssaepidemian vakavuutta kuvaavaa luokitusta.

Luokitus on nostettu 3:sta 4:ään kuusiportaisella asteikolla Genevessä pidetyssä kriisikokouksessa. Luokitus 4 tarkoittaa, että viruksen katsotaan pystyvän tarttumaan ihmisestä toiseen. Taso ilmaisee myös, että pandemian riski on selvästi kohonnut.

WHO:n mukaan sikainfluenssaepidemia levinnyt jo niin laajalle, että sen leviämistä ei voi pysäyttää esimerkiksi rajojen sulkemisella.

Järjestön vt. apulaispääsihteeri Keiji Fukuda sanoo kuitenkin, että maailmanlaajuiselta pandemialta voidaan vielä välttyä. Hän kehottaa maita vahvistamaan valmiuttaan epidemian varalta. Fukudan mukaan tauti voi levitä minne tahansa lentomatkustajien välityksellä.

Järjestön mukaan rokotteen kehittäminen kestää arviolta neljästä kuukaudesta puoleen vuoteen. Suurien määrien tuottaminen kestäisi vielä useita kuukausia lisää.

Tautiin on kuollut Meksikossa jopa 149 ihmistä. Euroopassa on todettu kolme vahvistettua tautitapausta.

(MTV3-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.