Mainos

Wikileaks vuosi Clintonin viestejä – kalpenevat Trumpin törkypuheiden rinnalla

Wikileaksin julkistamien sähköpostiviestien perusteella Hillary Clinton on yksityisissä tilaisuuksissa Wall Streetillä puhunut muun muassa vapaakaupasta selvästi myötämielisempään sävyyn kuin kampanjassaan. Vuodetuista viesteistä kertoo muun muassa New York Times.

Viesteistä ilmenee, että Clintonilla on lämpimät suhteet moniin keskeisiin finanssialan vaikuttajiin. Hän on kampanjassaan pyrkinyt ottamaan Wall Streetiin etäisyyttä ja esiintymään kriittisenä vapaakauppasopimuksia kohtaan.

Puheessa brasilialaiselle pankille vuonna 2013 Clintonilla oli toinen ääni kellossa.

– Unelmani on pallonpuoliskon kattava yhteismarkkina, avoimin rajoin, joskus tulevaisuudessa, Clinton visioi.

Clinton kamppaili demokraattien ehdokkuudesta vasemmistolaisemman Bernie Sandersin kanssa. Sanders syytti Clintonia veljeilystä finanssipiirien ja suurpääoman kanssa ja Clinton pyrki torjumaan elitististä julkikuvaa.

Vuodettujen viestien mukaan Clinton on kuitenkin sanonut muun muassa, että finanssialaa tulee konsultoida uudistuksista, koska yritykset tuntevat alan tarpeet parhaiten.

Clintonin kampanja ei vahvistanut viestien aitoutta. 

Republikaanien Donald Trump on ottanut vapaakauppasopimusten vastustamisen kampanjansa yhdeksi päätavoitteeksi.

Yhdysvalloissa on kohistu huomattavasti enemmän Washington Post -lehden julkaisemasta videosta, jolla Trump muun muassa puhuu naisten kourimisesta ja sanoo, että naisille voi tehdä mitä vain, kunhan on "tarpeeksi suuri tähti". Video on peräisin vuodelta 2005. Trump on pahoitellut kommenttejaan.

Katso kohuvideo Trumpin kommenteista ja anteeksipyynnöstä seuraavista videoista:



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.