Mainos

Xinjiangin mellakoista syyte 21 ihmiselle

Kiinassa 21 ihmistä on saanut syytteen yhteyksistä Xinjiangin mellakoihin.

Uutistoimisto Xinhuan mukaan henkilöitä syytetään murhasta, tuhopoltosta, ryöstelystä ja omaisuuden tuhoamisesta heinäkuun alussa Urumqin kaupungissa alkaneiden mellakoiden yhteydessä.

Kyseessä ovat ensimmäiset levottomuuksista annetut syytteet. Kiinan viranomaisten mukaan kuusi kahdeksasta "pääepäillystä" on uiguureja.

Islaminuskoisten uiguurien ja han-kiinalaisen enemmistön välisissä, useita päiviä kestävissä mellakoissa kuoli 197 ihmistä.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.