Mainos

Yemenia-yhtiö peruutti lentonsa Marseille'sta

Jemeniläinen lentoyhtiö Yemenia Air on ilmoittanut peruuttavansa lentonsa Marseille'sta Ranskasta.

Yhtiön mukaan peruutukset tulevat voimaan heti ja matkustajille korvataan lippujen hinnat.

Yhtiön matkustajakone syöksyi mereen alkuviikosta Komorien saariryhmän edustalla Intian valtameressä. Yemenia Air -yhtiön koneessa oli 153 ihmistä.

Merestä on tähän mennessä löydetty hengissä vain 14-vuotias tyttö. Kone oli matkalla Jemenistä Komoreille.

Onnettomuuteen joutunut lento oli lähtenyt liikkeelle Pariisista. Väli Pariisista Jemenin pääkaupunkiin Sanaa'an lennettiin kuitenkin toisella Airbusilla, ja matkustajat vaihtoivat vasta siellä turmakoneen kyytiin.

Ranskan viranomaiset ja maassa asuva komorilaisten yhteisö ovat syyttäneet yhtiötä koneen huollon puutteesta. Turmakoneessa oli havaittu runsaasti puutteita Ranskassa kaksi vuotta sitten tehdyssä tarkastuksessa.

Jemenin viranomaiset ja lentoyhtiö kiistävät syytökset.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.