Mainos

Yhä harvempi amerikkalainen uskoo, että Jumala on varmasti olemassa

Tuoreen tutkimuksen mukaan yhä harvempi amerikkalainen uskoo täysin siihen, että Jumala on varmasti olemassa.

Täysin varmasti Jumalaan uskovien määrä on pudonnut 71 prosentista vähempään kuin kahteen kolmasosaan. Aikuisista amerikkalaisista kuitenkin 92 prosenttia sanoi vielä vuonna 2007 uskovansa Jumalaan. Vuonna 2014 luku oli 89 prosenttia, mikä sekin on kuitenkin vielä huomattavasti korkeampi kuin muissa kehittyneissä maissa.

Pew Research Centerin tekemän tutkimuksen mukaan amerikkaiset myös rukoilevat ja osallistuvat jumalanpalveluksiin hieman harvemmin kuin ennen. 77 prosenttia aikuisista amerikkalaisista uskoo yhä, mutta harvempi kuuluu tiettyyn uskonnolliseen ryhmään.

Rukoilu vähentynyt

Nuoret amerikkalaiset ovat myös vanhempia epäuskonnollisempia ja rukoilevat vähemmän. Esimerkiksi neljä kymmenestä vuosina 1980-2000 syntynyttä sanoo rukoilevansa päivittäin, kun taas suurissa ikäluokissa määrä on kuusi kymmenestä. 

Tutkimus osoittaa myös, että lähes kaikki uskonnolliset ryhmät ovat viime vuosina muuttaneet suhtautumistaan homeseksuaalisuuteen vapaamaaksi. Vaikkakin evankeliset ja mormonit ovat ilmaisseet selkeästi vastustavansa saman sukupuolen välisiä suhteita.

Kyselyyn haastateltiin yli 35 000 amerikkalaista aikuista kesä-syyskuun aikana 2014. Asiasta kertoo The Telegraph -lehti. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.