Mainos

Yhdysvallat muistaa terrori-iskun uhreja

Tiukat turvatoimet varjostavat vuosi sitten tapahtuneen terrori-iskun uhrien muistoksi järjestettyjä tilaisuuksia Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain lippu ja kukkia terrori-iskun uhreille



Yhdysvalloissa vietetään tänään eri puolilla maata lukuisia tilaisuuksia vuosi sitten tapahtuneiden terrori-iskujen muistoksi. Päätapahtumat vietetään New Yorkissa World Trade Centerin alueella, puolustusministeriö Pentagonissa ja Pennsylvanian Shanksvillessä.

Itsemurhakaapparit iskivät syyskuussa vuosi sitten lentokoneilla World Trade Centeriin ja Pentagoniin. Yksi kaapatuista koneista syöksyi maahan Pennsylvaniassa. Iskuissa menehtyi noin 3000 ihmistä.

Presidentti George Bush osallistuu muistopäivän aluksi muistojumalanpalvelukseen Washingtonissa, ja käy sen jälkeen kaikilla tuhopaikoilla. Lisäksi hän pitää amerikkalaisille suoran televisiopuheen illalla New Yorkissa.

Muistopäivää vietetään tiukkojen turvatoimien ympäröimänä. Kotimaan turvavirasto nosti maan valmiusastetta eilen. Valmiusastetta nostettiin toiseksi korkeimpaan luokkaan, ns. oranssille tasolle, mikä tarkoittaa sitä, että terrori-iskujen vaaraa pidetään suurena. Viraston mukaan tiedustelun saamat luotettavat tiedot viittaavat terrori-iskujen mahdollisuuteen erityisesti ulkomailla oleviin amerikkalaiskohteisiin.

Viranomaiset eivät kuitenkaan kehota kansalaisia jäämään pois vuosipäivän tilaisuuksista.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 11.09.2002)

Traagista vuosipäivää muistellaan ympäri maailmaa. Esimerkiksi Pariisissa on kaupungin sydämeen pystytetty kaksoisvalotorni kunnioittamaan terrori-iskujen uhrien muistoa.

(Huomenta Suomi 11.09.2002)


Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat on esittänyt omat surunvalittelunsa iskujen johdosta. Puheessaan Arafat myös toivoi Yhdysvalloilta tukea Palestiinan itsenäistymispyrkimyksille.

(Huomenta Suomi 11.09.02002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.