Mainos

Yhdysvallat rahoitti Al-Qaidaa tietämättään

Yhdysvallat on rahoittanut terroristijärjestö Al-Qaidaa tahtomattaan, kertoi The New York Times sunnuntaina.

CIA on rahoittanut epävirallisesti Afganistanin presidenttiä vuodesta 2001 lähtien. The New York Timesin mukaan huomattava summa presidentinpalatsiin kannetuista miljoonista on päätynyt terroristijärjestö Al-Qaidalle, jota vastaan Yhdysvallat on taistellut Afganistanissa.

Vuonna 2011 tapetun terroristijohtajan Osama bin Ladenin piilopaikasta löydettyjen kirjeiden ja asiakirjojen mukaan Afganistanin hallitus oli maksanut Al-Qaidalle viiden miljoonan euron lunnaat, kun järjestö oli pitänyt diplomaatti Abdul Khaliq Farahia panttivankinaan.

Lunnasrahoista ainakin miljoona dollaria oli rahoja, joita CIA oli maksanut Afganistanin hallitukselle. Al-Qaida on käyttänyt rahoja aseisiin, joilla se on sotinut hallitusta ja esimerkiksi Yhdysvaltoja vastaan Afganistanissa.

New York Timesia siteerasi ensimmäisen kerran Helsingin sanomat

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.