Mainos

Yhdysvallat tukee Indonesiaa 50 miljoonalla terrorismitaistelussa

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell jatkoi tänään kiireistä Kaakkois-Aasian kiertuettaan. Indonesiassa Powell lupasi 50 miljoonan dollarin (euron) suuruista apupakettia terrorismin vastaiseen taisteluun.

Potti suunnataan pääasiassa poliisin ja armeijan toimintakyvyn parantamiseen. 12 miljoonaa summasta käytetään erityisen terrorismin vastaisen poliisiyksikön perustamiseen.

Powell myös ylisti Indonesian yhteistyökykyä terrorismin vastaisessa taistelussa. Hänen mielestään maa on tehnyt dramaattisen paluun demokratiaan.

Maiden välit viilenivät vuonna 1999 Itä-Timorin väkivaltaisuuksien vuoksi, ja Yhdysvallat katkaisi sotilaallisen yhteistyön Indonesian kanssa. Pelko islamin noususta alueella on kuitenkin pakottanut Yhdysvallat auttamaan Indonesiaa, jota pidetään Kaakkois-Aasian heikoimpana lenkkinä terrorismisodassa.

Paikalliset ihmisoikeusjärjestöt olivat uuteen apupakettiin pettyneitä. Niiden mielestä armeija saattaa käyttää uutta apua oikeuttamaan aiempia sortotoimia.

Manilassa mielenosoituksia USA:ta vastaan

Indonesiasta Powell jatkoi vielä tänään matkaansa Filippiineille, jossa hänen on määrä tavata presidentti Gloria Arroyo huomisaamuna .

Tänään pääkaupunki Manilassa järjestettiin noin tuhannen hengen mielenosoitus Yhdysvaltoja vastaan. Mielenosoittajien mukaan Yhdysvallat käyttää terrorismisotaa tekosyynä Filippiineillä sijaitsevien sotilastukikohtiensa avaamiseksi uudelleen.

Mielenosoittajat joutuivat kahakkaan poliisin kanssa, kun poliisi esti heitä pääsemästä Yhdysvaltain suurlähetystön läheisyyteen. Noin kymmenen mielenosoittajaa ja kaksi poliisia sai lieviä vammoja.

Myös Filippiineillä Powellin tehtävänä on vahvistaa Yhdysvaltain johtamaa terrorismin vastaista rintamaa. Filippiinit on tosin ollut alusta lähtien yksi Yhdysvaltojen innokkaimpia tukijoita. Arroyo kiirehti ensimmäisten joukossa ilmaisemaan tukensa Yhdysvaltojen sotatoimille Afganistanissa.

Filippiinit on viimeinen etappi Powellin kahdeksan maan kiertueella.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.