Mainos

Yhdysvalloissa halutaan geeniruoka pois kaupoista

Laaja ympäristö-, maatalous- ja kuluttajajärjestöjen yhteenliittymä vaati tänään Yhdysvalloissa geenitekniikan avulla kehitettyjen tuotteiden poistamista kauppojen hyllyiltä. Järjestöjen mukaan geenimuunnellut tuotteet on ensin testattava ja todettava turvallisiksi käyttää.

Yhdysvaltain hallitukselle osoitetun vetoomuksen jätti Center for Food Safety (Elintarviketurvallisuuden keskus) yhdessä 53 muun järjestön kanssa. Järjestöjen yhteenliittymä edustaa "miljoonia kuluttajia, jotka eivät enää halua toimia näiden ruokien koekaniineina", sanoi Center for Food Safetyn edustaja Andrew Kimbrell.

Noin 36 prosenttia yhdysvaltalaisesta maissista ja 45 prosenttia soijapavuista on geenimuunneltuja.Yhdysvaltain hallitus ei kuitenkaan vaadi, että näistä tehdyissä tuotteissa kuten aamiaismuroissa tai ruokaöljyissä kerrottaisiin, että niissä on käytetty geenitekniikkaa. Hallitus ja geenimuunneltuja tuotteita kehittävät yritykset sanovat, että muunnellut tuotteet ovat oleelliselta osin samanlaisia kuin muuntelemattomat, eikä niitä ole syytä testata tai merkitä. Vastustajat puolestaan pelkäävät geenimuunneltujen tuotteiden mahdollisia kielteisiä terveysvaikutuksia.
(STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.