Mainos

Yhdysvaltain kahtiajako syvenee

Yhdysvalloissa niin sanottu Tea Party (teekutsut) -liike on osoitus maan yhä syvemmästä kahtiajaosta. Oikeistoradikaaliksi luonnehdittu liike vastustaa valtion holhousta ja terveydenhuollon uudistus oli sille viimeinen pisara.

Nopeasti kasvavan liikkeen mukaan presidentti Barack Obaman hallitus menee liian pitkälle pakottamalla jokaisen amerikkalaisen hankkimaan sairausvakuutuksen.

Tea Party -liikkeen päämääränä onkin kammeta mahdollisimman monta demokraattipuolueen kongressiedustajaa paikoiltaan marraskuun vaaleissa.

Entinen Alaskan kuvernööri ja republikaanien entinen varapresidenttiehdokas Sarah Palin on noussut liikkeen epäviralliseksi johtotähdeksi.

Oikeistoliikettä syytetään väkivallan lietsonnasta ja uhkailusta, sillä joillain nettisivuilla on julkaistu demokraattiedustajien osoitetietoja ja kehotettu varustautumaan asein.

Tea Party -liike vakuuttaa vastustavansa väkivaltaa, mutta sen liikehdintä on myös lisännyt äärioikeistolaisten vihaliikkeiden toimintaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.