Mainos

Yhdysvaltain sääkeskus myöntää myrskyvirheen

Yhdysvaltain kansallinen sääkeskus myöntää tehneensä virheen ennusteessaan Yhdysvaltoja uhkaavasta talvimyrskystä. 

Myrskystä ja sen mukanaan tuomasta valtavasta lumimäärästä varoitettiin laajalti Yhdysvaltojen koillisosan osavaltioita. Lunta ennustettiin satavan jopa 90 senttiä.

Myrsky toi lunta Connecticutiin ja Massachusettsiin 50-90 senttiä, mutta esimerkiksi New Yorkin kaupunkiin satoi vain kymmenisen senttiä ja kaupunki säästyi pelätyltä myrskyltä lähes kokonaan. 

BBC:n mukaan Yhdysvaltain kansallinen sääkeskus puolustautuu sanomalla, että nopeasti liikkuvat talvimyrskyt ovat vaikeasti ennustettavia.

- Myrsky on liikkunut itään nopeammin kuin mitä ennusteemme antoivat ymmärtää. Tuloksena olikin paljon vähemmän lunta, sääkeskus kirjoittaa Facebook-sivuillaan.

Myrskyyn varauduttiin ennenkuulumattomilla toimilla. Esimerkiksi New Yorkin viranomaiset sulkivat kautta aikain ensimmäistä kertaa talvimyrskyssä koko kaupungin metroliikenteen. Myös autoille määrättiin ajokielto.

New Yorkin pormestari Bill de Blasio on joutunut puolustelemaan tekemisiään. Kaupunkilaiset ovat ihmetelleet järeitä varautumisia olemattomaksi osoittautuneen myrskyn vuoksi.

- Toimin saamieni tietojen ja ennusteiden varassa. Eikö ole parempi varautua kuin olla varautumatta ja olla turvassa, de Blasio toteaa arvostelijoille.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.