Mainos

Varapresidentti Biden: Trumpin puheita ei kannata ottaa vakavasti – Yhdysvallat ja Baltian maat tiivistävät yhteistyötään

Yhdysvallat ja Baltian maat tiivistävät puolustusyhteistyötään. Yhdysvaltain varapresidentin Joe Bidenin vierailun yhteydessä annetussa julkilausumassa todettiin tiistaina muun muassa, että nelikon tavoitteena on parantaa sekä kansallista että alueellista puolustusta ja myös varata siihen riittävästi varoja.

Biden sanoi vierailullaan myös, ettei Baltian maiden kannattaisi huolestua republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin puheista.

Trump on sanonut, ettei Yhdysvallat välttämättä tule Baltian maiden avuksi, jos Venäjä hyökkää niiden kimppuun. Trump sanoi New York Timesille heinäkuussa, että apu riippuu siitä, ovatko baltit täyttäneet velvoitteensa USA:ta kohtaan.  

– Olemme täysin sitoutuneita ottamiimme velvoitteisiin.

Biden on tavannut tänään Baltian maiden johtajia. Hän vierailee tällä viikolla myös Turkissa ja Ruotsissa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.