Mainos

YK: Aliravitsemus hidastaa Pohjois-Korean lasten kasvua

Aliravitsemus hidastaa pohjoiskorealaisten lasten pituuskasvua. YK:n mukaan yksi kolmesta alle viisivuotiaasta on normaalia lyhyempi. Lapset kärsivät usein myös ripulista huonolaatuisen juomaveden ja heikon hygienian takia.

Kaikkiaan 16 miljoonaa pohjoiskorealaista on riippuvaisia ruoan säännöstelyjärjestelmästä, arvioi kuusi YK-järjestöä tänään julkaistussa raportissa. Ravinnonsaantia vaikeuttavat entisestään tulvat, maanvyöryt ja metsäkato.

Pohjois-Korea pyysi virallisesti ruoka-apua viime vuoden tammikuussa ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Viranomaiset vaikeuttavat kuitenkin edelleen avustusjärjestöjen työtä.

– Liikkumista rajoitetaan jatkuvasti. Tällaisia rajoituksia ei voida hyväksyä, raportissa todetaan.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.