Mainos

YK asetti Etiopian ja Eritrean aseidenvientikieltoon

YK:n turvallisuusneuvosto on asettanut Etiopian ja Eritrean vuodeksi aseidenvientikieltoon.

Päätös saatiin aikaiseksi sen jälkeen, kun Etiopian armeja valtasi eilen eteläisessä Eritreassa sijaitsevan Barentun kaupungin.

Yhdysvallat ja Britannia olivat kannattaneet täydellistä asevientikieltoa, joka purettaisiin vasta rauhansopimuksen solmimisen jälkeen. Venäjä ja Ranska puolestaan kannattivat aikarajan asettamista vientikiellolle. Asevientikielto voidaan purkaa aikaisemminkin, jos Etiopia ja Eritrea kykenevät lopettamaan kaksi vuotta kestäneen verisen rajasotansa. Jos edistystä ei tapahdu, voi vientikielto jatkua pitempäänkin.

Viime perjantaina uudelleen leimahtaneen maiden välisessä rajasodassa on mahdollisesti kuollut kymmeniä tuhansia sotilaita.
(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.