Mainos

YK ei myönnä apua Gazaan

Palestiinalaisten vetoomus YK:n avusta Länsirannalle ja Gazaan kaatui YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa viime yönä.

YK:n turvallisuusneuvosto

YK:n turvallisuusneuvosto torjuu avun lähettämisen Länsirannalle ja Gazaan. Palestiinalaiset esittivät, että Israelin palestiinalaisalueille olisi saatava YK:n sotilastarkkailijoita ja poliiseja rauhoittamaan jatkuvia väkivaltaisuuksia. Esityksen nurin meno oli odotettavissa, sillä vaikka se olisi saanut tarpeeksi ääniä taakseen, Yhdysvallat olisi kaatanut ehdotuksen veto-oikeudellaan.

Yhdysvaltojen rinnalla muun muassa Venäjä pidättäytyi äänestyksestä. Yhdysvallat ja Israel vastustivat esitystä vedoten siihen, että se vaarantaisi yrityksen käynnistää uudelleen Israelin ja palestiinalaisten välisten rauhanneuvottelut.

Palestiinalaiset ovat vedonneet YK:n apuun, sillä Länsirannalla ja Gazassa on uudelleen leimahtaneiden väkivaltaisuuksien aikana on kuollut noin 330 ihmistä, joista suurin osa palestiinalaisia.
(MTV3-Reuters-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.