Mainos

YK-järjestö: Hiv voidaan saada kuriin 15 vuodessa – vaatii miljardeja lähivuosina

YK:n aids-järjestö Unaids arvioi, että hiv-epidemia voidaan saada kuriin vuoteen 2030 mennessä. Se vaatii kuitenkin miljardien dollareiden lisäpanostusta taudin vastaisen taisteluun erityisesti seuraavien viiden vuoden aikana. Investointeja tarvitaan kaikilta mailta.

– Jos investoimme vain kolme dollaria päivässä jokaiseen hiv-tartunnan saaneeseen seuraavien viiden vuoden ajan, voisimme saada epidemian murretuksi lopullisesti, sanoi Unaidsin johtaja Michel Sidibe, kun tämänvuotinen aids-raportti julkaistiin Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Järjestö varoittaa, että jos näin ei tehdä, uusia tartuntoja voi lähivuosina tulla vielä nykyistä enemmän.

Järjestö uskoo, että tarvittavilla investoinneilla tämän vuosikymmenen loppuun mennessä 90 prosenttia hiv-positiivisista tietää tartunnastaan, 90 prosenttia heistä saa hoitoa ja 90 prosentilla hoitoa saavista viruksia ei ole elimistössä. Uusien tartuntojen määrä olisi silloin enää 500 000, kun se viime vuonna oli yli kaksi miljoonaa.

Sekä uusien tartuntojen että aids-kuolemien määrä on laskenut kymmenen viime vuoden aikana. Viime vuonna maailmassa oli 35 miljoonaa hiv-positiivista ja aidsiin liittyviin sairauksiin kuoli 1,5 miljoonaa ihmistä. Yli kolmannes hiv-tartunnan saaneista saa lääkehoitoa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.