Mainos

YK kiristää Somalian asekauppasaartoa

YK:n turvallisuusneuvosto päätti eilen yksimielisesti kiristää Somalian asekauppasaartoa, joka on ollut voimassa vuodesta 1992. Hyväksytyllä päätöslauselmalla kielletään hallitusten välinen asekauppa, sen rahoittaminen sekä sotilaallinen neuvonanto.

Turvallisuusneuvoston mukaan Somaliaan on edelleen virrannut aseita, mikä on vaikeuttanut yrityksiä saada vakautta sisällissodan repimään maahan.

Neuvoston päätöksellä perustettiin asiantuntijaryhmä, joka selvittää, mitkä maat ovat rikkoneet kieltoa. Aiemmin julkaistun YK-raportin mukaan muun muassa Yhdysvallat, Etiopia ja Iran olisivat toimittaneet aseita Somalian kauppasaarron ollessa voimassa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.