Mainos

YK myönsi viimeinkin osuutensa Haitin koleraepidemiaan

YK myönsi viimein tällä viikolla, että sillä oli osansa lähes 10000 ihmistä tappaneessa Haitin koleraepidemiassa. Vuonna 2010 puhjenneen epidemian uhrien edustajat ottivat myönnytyksen vastaan tyytyväisinä.

Uhreja edustavan ihmisoikeusjuristi Mario Josephin mukaan kyseessä on suuri voitto tuhansille haitilaisille, jotka ovat yrittäneet saada YK:ta oikeuden eteen.

YK:n alaisen, syyskuussa julkaistavan raportin luonnoksen mukaan epidemia ei olisi puhjennut ilman YK:ta, kertoo New York Times. Ensimmäiset tapaukset ilmenivät joen varrella lähellä nepalilaisten YK:n rauhanturvajoukkojen leiriä, josta päätyi lehden mukaan usein jätteitä jokeen.

Maailman köyhimpiin maihin kuuluva Haiti oli vasta toipumassa 200000 ihmistä tappaneesta tammikuun 2010 maanjäristyksestä, kun koleraepidemia puhkesi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.