Mainos

YK:n tarkkailuasemalle laukauksia - paikalla kaksi suomalaistarkkailijaa

Syyrian ja Israelin välisellä raja-alueella osui tänään tarkkailuaseman torniin viisi laukausta noin puoli yhdeksän aikaan aamulla, kertoo Maavoimat.

Maavoimien mukaan laukaukset tulivat todennäköisesti ilmatorjuntakonekivääristä. Lisäksi tarkkailuaseman rakenteisiin tuli mahdollisesti muita osumia.

Tarkkailuasemalla oli tapahtumahetkellä kaksi UNTSO-operaation suomalaista sotilastarkkailijaa, jotka suojautuivat tapahtuman alkaessa aseman pommisuojaan. Suomalaistarkkailijat eivät haavoittuneet.

UNTSO-operaation suomalaisosaston everstiluutnantin Juha-Pekka Salmen mukaan kyseessä on sama tarkkailuasema, jossa suomalainen sotilastarkkailija haavoittui perjantaiaamuna kapinallistulituksessa.  

Kapinallisten väliset taistelut ovat viime päivien aikana kiihtyneet alueella. Aamun tapahtuman seurauksena tarkkailuaseman henkilöstö siirrettiin asemalta toistaiseksi ja tarkkailijat jatkavat tehtäväänsä alueella väliaikaisista asemista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.