Mainos

Yksisorminen kiipeilijä lähestymässä Mount Everestin huippua

Japanilaiskiipeilijä, joka äskettäin menetti yhdeksän sormeaan, on lähestymässä Mount Everest -vuoren huippua, kertoo BBC:n nettisivut.

Viimeisimpien havaintojen mukaan 33-vuotias Nobukazu Kuriki on saavuttanut South Colin leirin, jossa hän kerää voimia viimeistä ponnistustaan varten. 

Everestillä on ollut hiljaista huhtikuun maanjäristyksen jälkeen. Kurikin kerrotaan olevan ensimmäinen kiipeilijä, joka on lähtenyt vuorelle huhtikuun luonnonmullistuksen jälkeen.

– Toivomme todella, että hän onnistuu ja palaa takaisin kunnossa, Nepalin kiipeilyjärjestön edustaja Ang Tsering sanoi BBC:lle.

Kuriki saapui Nepaliin reilu kuukausi sitten sopeutuakseen ilmastoon. Hän ensimmäinen ihminen, joka tavoittelee Mount Everestin huippua vaativan syyskauden aikana.

Kuriki kiipeää samaa reittiä kuin Edmund Hillary ja Tenzig Norgay, jota olivat ensimmäiset huipun saavuttaneet kiipeilijät vuonna 1953.

Vaikka kyseessä on kokenut kiipeilijä tuo siihen omia haasteita se, että Kuriki menetti aiemmalla kiipeilyreissullaan yhdeksän sormeaan. Hänellä on jäljellä siis yhdeksän soremen tynkää.

Kuriki joutui kaivautumaan lumikoloon jäätyään jumiin huonon kelin vuoksi vuonna 2012. Mies vietti 20 asteen pakkasessa kaksi vuorokautta 8,230 metrin korkeudessa. Sinä aikana sormet menivät kuolioon.

– Olen kyllä hieman hermona ja peloissani, Kuriki oli sanonut uutistoimisto Reutersille saavuttuaan Nepaliin.

– Mutta se on ihan luonnollista, koska olen liikkeellä kiipeilykauden lopulla ja muistissa on vielä tuhoisa maanjäristys.

Nepalin kiipeilyturismi koki kovan kolauksen kun alueelle iski maanjäristys huhtikuun lopulla kuluvaa vuotta.

Järistyksessä kuoli yli 9000 ihmistä.

Mikäli Kuriki onnistuu pääsemään huipulle, saattaa se antaa taas uuden sysäyksen kiipeilijöille palata vuorelle.

 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.