Mainos

Yleinen asevelvollisuus siirtyi historiaan Ruotsissa

Ruotsin yli satavuotinen yleinen asevelvollisuus on tullut tiensä päähän. Ruotsin valtiopäivät on päättänyt asevelvollisuusarmeijan lakkauttamisesta heinäkuun alusta alkaen.

Viimeinen saapumiserä asevelvollisuusarmeijaan astui palvelukseen vasta kaksi viikkoa sitten. He ovat historiallinen saapumiserä, sillä jokainen heistä saa halutessaan keskeyttää palveluksensa jo runsaan kuukauden kuluttua.

Ruotsin armeija on ollut selkeästi Pohjolan kallein, mutta samalla tehottomin. Yleinen liikekannallepano olisi saattanut kestää jopa kolme vuotta, tieto, joka oli shokki ruotsalaisille.

Jatkossa puolustusvoimien runko on ammattisotilaita, tilapäisesti palkattuja ja kodinturvajoukkoja. Enimmillään jopa puolen miljoonan varusmiesarmeija supistuu kymmenesosaan. Syy on uhkakuvan muutos, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen.

- Katsotaan, että Ruotsin alueeseen kohdistuvaa uhkakuvaa ei ole vaan pääasialliset uhkat ovat Ruotsin rajojen ulkopuolella ja ne ovat juuri hajoavat valtiot, kansainvälinen terrorismi ja joukkotuhoaseet. Katsotaan, että tästä syystä Ruotsin valtion panostusta tarvitaan Ruotsin rajojen ulkopuolelle. Tämä lienee Ruotsin turvallisuuspoliittisen ajattelun ydin tänään, Tiilikainen arvioi.

Ruotsi lupaa tarpeen mukaan auttaa naapureita, lähinnä Suomea ja Baltian maita, ja vastaavasti se edellyttää hätätilanteessa apua myös muilta.

Suomi pitää kiinni asevelvollisuudesta

Suomessa sen sijaan pidetään jatkossakin kiinni yleisestä asevelvollisuudesta. Säästöjä haetaan reservin pienentämisestä.

Puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen toteaa tänään julkaistussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että nykyistä 350 000 sotilaan reserviä pienennetään säästösyistä.

Katso Kari Lumikeron raportti Tukholmasta

Katso Nina Rahkolan juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.