Mainos

Yli 300 kuollut Matthew-hirmumyrskyssä Haitissa – USA:ssa evakuoitu miljoonia

Karibianmerellä riehuvan Matthew-hirmumyrskyn uhriluku kasvaa. Haitissa myrsky on tappanut jo yli 300 ihmistä, kertovat maan viranomaiset. Uhriluvun odotetaan vielä kasvavan.  

Yhdysvaltojen Floridaa lähestyessään myrsky on laantunut hieman, ja se on nyt kolmosluokan hurrikaani viisiportaisella asteikolla.   

Myrskyn tuhot rutiköyhässä Haitissa ovat osoittautuneet valtaviksi. Pelkästään niemimaan kärjen tuntumassa sijaitsevassa Jeremien kaupungissa arviolta 80 prosenttia rakennuksista on tuhoutunut Matthew'n takia. Sudin maakunnassa koteja on tuhoutunut noin 30 000.  

Suurin osa myrskykuolemista tapahtui BBC:n mukaan kaupungeissa ja kalastajakylissä Haitin eteläisellä rannikolla. Monet kuolivat jäätyään kaatuvien puiden alle tai saadessaan osumia muun muassa lentävästä rojusta.  

YK:n mukaan ainakin 350 000 haitilaista tarvitsee välitöntä apua. Eilen Haitin virkaatekevä presidentti Jocelerme Privert kuvasi tilannetta katastrofaaliseksi.  
Matthew iski Haitiin tiistaina. Se on voimakkain myrsky Karibianmerellä lähes vuosikymmeneen.  

Eilisen aikana Matthew eteni Bahamalle, jossa myrsky katkoi puita ja sähköjä. Kuolonuhreista ei tähän mennessä ole saatu tietoa.  

Hätätila kolmessa osavaltiossa  

Myrskyn odotetaan seuraavaksi rantautuvan Yhdysvaltoihin. Presidentti Barack Obama on julistanut hätätilan Floridaan, Georgiaan ja Etelä-Carolinaan.

Viranomaiset ovat antaneet evakuointimääräyksen noin kolmelle miljoonalle kaakkoisrannikon asukkaalle.  

Etelä-Carolinassa on tehty evakuointeja useissa rannikkokaupungeissa, kuten turistien suosimassa Charlestonissa. Matthew'n odotetaan iskevän Etelä-Carolinaan huomenaamuna tai -iltapäivästä paikallista aikaa.  

Floridassa Daytona Beachin kaupungissa on määrätty huomiseen asti kestävä ulkonaliikkumiskielto. Suositussa turistikohteessa on myös evakuoitu ihmisiä. Pelastuslaitoksen mukaan evakuointimääräyksen sivuuttaneiden tulee pysyä sisätiloissa.  

Matthew'n ennustetaan iskevän Floridaan lähitunteina. Vaikka myrsky on laantunut, uskotaan sen olevan yksi Floridan lähihistorian vaarallisimmista vuosikymmeniin.  

Myrskyn ennustetaan laantuvan entisestään lähipäivien aikana, kun se liikkuu pohjoiseen.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.