Mainos

Yli 30 vuotta vankilassa istunut todettiin syyttömäksi USA:ssa

Yhdysvalloissa syyttömäksi todettu mies on vapautettu 33 vankilavuoden jälkeen. Merimies tuomittiin vuonna 1982 elinkautiseen miehen surmaamisesta ja tämän vaimon raiskauksesta.

Aikanaan oikeudessa asiantuntija katsoi, että naisessa ollut puremajälki täsmäsi miehen hampaisiin.


Kolme vuosikymmentä myöhemmin dna-testit paljastivat, että syyllinen sekä raiskaukseen että murhaan oli toinen merimies. Hän on jo ehtinyt kuolla vankilassa, jossa hän kärsi vankeusrangaistusta toisesta rikoksesta.

Vapaaksi pääsevä mies on nyt 59-vuotias.

– Tämä on tragedia. Herra Harward ei ole kertaakaan yli 30 vuoden aikana myöntänyt syyllisyyttään. Emme voi antaa näitä vuosia hänelle takaisin, sanoi Virginian osavaltion oikeusministeri Mark Herring

Yhdysvalloissa vapautettiin viime vuonna 149 ihmistä, jotka oli tuomittu väärin perustein. He olivat keskimäärin ehtineet istua 14,5 vuotta vankilassa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.