Mainos

Yli 40 kuollut lentokoneen hätälaskussa Taiwanissa

TransAsia -lentoyhtiön kone on tehnyt hätälaskun Taiwanissa Penghun saaristossa.

Viranomaisten mukaan 47 ihmisen pelätään kuolleen ja yhdentoista loukkaantuneen. 

Paikallisen televisiokanavan mukaan lentokone iskeytyi kahta taloa päin. 

Koneessa oli 54 matkustajaa ja neljä miehistön jäsentä. Paikallisen median mukaan kyseessä oli kotimaan lento.  

Kone teki hätälaskun lähelle Magongin lentokenttää yhdelle Peskadorien saarista. Lennonjohto menetti yhteyden koneeseen pian sen jälkeen, kun se oli pyytänyt toista kertaa laskeutumislupaa.

Kone oli tulossa Kaohsiungin kaupungista ja se oli myöhässä huonon sään vuoksi.

Taiwania on runnonut tänään hirmumyrsky, jonka vuoksi muun muassa koulut ovat pysyneet tänään kiinni. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.