Mainos

Yli 50 Isisin lapsitaistelijaa kuollut Syyriassa tänä vuonna

Syyriassa yli 50 äärijärjestö Isisin värväämää lapsitaistelijaa on kuollut tämän vuoden aikana, kertoo Syyrian tilannetta tarkkaileva Syrian Observatory for Human Rights -järjestö.

Järjestön mukaan kaikki lapset olivat alle 16-vuotiaita. He kuuluivat Isisin ohjelmaan, joka tarjoaa lapsille aseellista ja uskonnollista koulutusta.

Järjestön mukaan se on saanut tiedon myös kymmenistä muista lapsisotilaista, mutta heidän kuolemiaan ei ole pystytty vahvistamaan. Pelkästään heinäkuussa 31 lasta kuoli räjähdyksissä ja ilmaiskuissa.

Järjestön mukaan lapsitaistelijoita käytetään katusuluilla ja vakoilutehtävissä, mutta Isis on viime aikoina alkanut käyttää lapsia myös vankien mestauksissa ja itsemurhapommittajina.

Isis on rekrytoinut yli 1100 lapsitaistelijaa vuoden alusta lähtien.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.