Mainos

Yli 50 siviiliä kuollut Sri Lankan taistelualueella

Ainakin 52 siviiliä on kuollut kranaatti-iskussa Sri Lankan taistelualueella maan koillisosassa, kertoo YK:n tiedottaja.

Kranaatti-isku tehtiin tiedottaja Gordon Weissin mukaan tiistai-iltana.

Alueen ainoa sairaala evakuoitiin varhain aamulla. Sairaalaan osui ammuksia yli puolen vuorokauden ajan. Sairaalan tehtiin YK:n tiedottajan mukaan myös rypälepommi-isku. Iskun tekijöistä ei ole tietoa.

Aiemmin tänään presidentti Mahinda Rajapaksa sanoi, että hallituksen joukot lyövät tamilisissit lähipäivinä. Hän kehotti puheessaan maan 61. itsenäisyyspäivänä eri väestöryhmiä yhdistymään ja pakolaisia palaamaan kotiin, koska rauha on tulossa.

Hallituksen joukot taistelevat vallatakseen tamilisissien viimeiset tukikohdat. Armeija sanoi tiistaina saartaneensa sissit vajaan 300 neliökilometrin alueelle.

YK, Punainen Risti ja ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch ovat vaatineet hallitusta takaamaan siviileille turva-alueen.

Ulkovallat ovat kehottaneet osapuolia tulitaukoon, jotta haavoittuneet saadaan kuljetettua pois taistelualueelta ja avustuskuljetukset pääsevät siviilien luokse.

Arviolta neljännesmiljoona siviiliä on jäänyt saarroksiin Sri Lankan pohjoisosassa, joss armeija piirittää tamilisissejä. Sri Lanka aloitti joulukuussa ankarimman hyökkäyksensä vuosiin tamili-liikkeen nujertamiseksi.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.