Mainos

Yli 500 siviiliä kuollut Syyriassa kahdessa viikossa

Syyrian hallinnon ilmaiskut ovat tappaneet satoja ihmisiä Aleppon provinssissa kahden viikon sisällä, kertoi Syyrian sisällissotaa tarkkaileva järjestö sunnuntaina. 

Iskuissa maan pohjoisosaan on kuollut ainakin 517 ihmistä. Suurin osa kuolleista on järjestön mukaan ollut siviilejä. Joukossa on yli 150 lasta. 

Viimeksi lauantaina 25 ihmistä kuoli iskussa torille ja paikallisen sairaalan liepeille Aleppon kaupungissa. Tori oli täynnä ostoksia tekeviä ihmisiä. 

Järjestö vaati kansainväliseltä yhteisöltä puuttumista hallinnon tekemiin iskuihin.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.