Mainos

Yli 500 vuotta sitten karkotetuille juutalaisille Espanjan kansalaisuus?

Espanjassa ollaan korjaamassa suurta historiallista vääryyttä.  Maasta yli 500 vuotta sitten karkotettujen juutalaisten jälkeläisille aiotaan antaa oikeus Espanjan kansalaisuuteen.

Espanjan juutalaiskortteleissa annettiin vuonna 1492, eli tarkalleen 522 vuotta sitten väestölle tasan kaksi vaihtoehtoa: juutalaisille tarjottiin mahdollisuus kääntyä kristityiksi tai muuttaa Espanjasta pois.

Osa juutalaisista vaihtoi uskontoa, mutta osa lähti maasta, ja Espanjan vanhoissa kaupungeissa vieläkin niin yleiset juutalaiskorttelit tyhjentyivät alkuperäisistä asukkaistaan.

Nyt Espanja aikoo siis hyvittää tekonsa ja antaa kansalaisoikeudet maasta tuolloin karkottujen juutalaisten jälkeläisille. Lakiesitys käsitellään maan kongressissa lähiviikkoina ja sitä pidetään Espanjassa niin myönteisenä lakina, että sen läpimenon uskotaan olevan selvää.

Koska luonnollisestikin kenen tahansa on erittäin vaikeaa todistaa olevansa kauan sitten maanpakoon ajetun juutalaisen jälkeläinen, ei Espanja aio vaatia asiasta täysin aukottomia todisteita.

Alustavien suunnitelmien mukaan Espanjasta pois pakotettujen juutalaisten eli sefardijuutalaisten todisteeksi kansallisuuden saamiseksi riittäisi esimerkiksi vanha juutalainen sukunimi. Lisäksi monissa juutalaisperheissä ja suvuissa on pidetty yllä vuosisatoja Espanjan kieltä, mikä myös riittäisi kansalaisuuden saamiseen.

Kaiken kaikkiaan Espanjan kansalaisuuteen oikeutettuja Espanjasta lähteneitä sefardijuutalaisia arvellaan olevan maailmalla noin 3,5 miljoonaa henkeä.

Juutalaisten joukkokarkotuksen taustalla oli aikanaan uskonnollinen puhdistus: kaikkien tuli olla uskonnoltaan kristittyjä. Juutalaisten maasta karkottaminen tosin oli Espanjalle aikamoinen menetys, sillä heidän mukanaan lähti muualle paljon vaikeasti korvattavaa osaamista.  

Israelissa arvellaan olevan noin miljoona maanpakoon ajettujen sefardijuutalaisten jälkeläisiä. Espanjan konsulaatit ja suurlähetystöt ovatkin vastaanottaneet maasta jonkin verran kyselyjä asiasta. 

Vaikeaa on kuitenkin sanoa missä määrin sefardijuutalaiset Espanjan kansalaisuutta hakisivat ja Espanjaan muuttaisivat. Toisaalta ei kuitenkaan ole myöskään täysin tuulesta temmattu ajatus se, että Espanjan vanhojen keskustojen juutalaiskorttelit joskus tulevaisuudessa saisivat takaisin alkuperäisten asukkaiden jälkeläisiä.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.