Mainos

Yli puolet zimbabwelaisista tarvitsee ruoka-apua

Zimbabwen humanitaarinen katastrofi on YK:n tuoreen raportin mukaan paljon odotettua pahempi. Vain kuusi prosenttia maan asukkaista on virallisessa työssä ja yli puolet tarvitsee ruoka-apua.

Zimbabwessa asuu noin 12 miljoonaa ihmistä, joista siis lähes seitsemällä miljoonalla ei ole riittävästi syötävää. Töitä on alle miljoonalla zimbabwelaisella.

YK:n ruokajärjestö arvioi kesäkuussa, että 5,1 miljoonaa zimbabwelaista tarvitsisi ruoka-apua tammikuussa. Nyt avuntarvitsijoiden määrä onkin osoittautunut 35 prosenttia suuremmaksi.

Kriisi on syventynyt niin nopeasti, että ruokajärjestö on joutunut puolittamaan nälkäisille jaettavat vilja-annokset, jotta apua saadaan kaikille tarvitseville. Normaali avustus henkeä kohden on 12 kiloa kuukaudessa, mutta nyt Zimbabwessa annetaan vain viisi kiloa kuukaudessa.

Zimbabwen talous on kutistunut yli 45 prosentilla viiden viime vuoden aikana. Maassa asuvat elävät pitkälti ulkomaille muuttaneiden sukulaistensa ja ystäviensä avustusten varassa.

Arviolta kolmisen miljoonaa zimbabwelaista on muuttanut maasta taloudellisen ja poliittisen epävakauden vuoksi.

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.