Mainos

Ylipaino peitti murhista syytetyn äidin raskaudet?

Poliisi löysi alkuviikosta kahdeksan vastasyntyneen vauvan ruumiit maan pohjoisosassa sijaitsevasta kylästä Villers-au-Tetrestä. Kylän pormestarin Patrick Mercierin mukaan kukaan ei osannut pelätä mitään.

"Mies tekee kolmatta kautta valtuutettuna. Hän työskenteli paljon vapaaehtoisena kyläyhteisön hyväksi", Mercier kuvaili ruumiiden kätkemisestä epäiltyä vauvojen mahdollista isää.

Murhista syytetty nainen ei pormestarin mukaan juurikaan osallistunut kylän elämään. Mercierin mukaan hänellä on ollut painonhallintaongelmia, joka voi olla syynä siihen, ettei kukaan huomannut raskauksia.

Pari pidätettiin jo toissa päivänä ja heidät pidettiin kuulusteluissa koko eilinen päivä. Samalla poliisi käytti koiria ruumiiden etsimiseen kahdesta eri osoitteesta.

Tapauksen tutkinta alkoi, kun syytetyn pariskunnan vanhan talon uudet omistajat löysivät kahden lapsen luita puutarhastaan. Koirien avulla poliisi löysi vielä kuuden vastasyntyneet ruumiit pariskunnan uudelta asunnolta kylän toiselta puolelta.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.