Mainos

Ylläpitääkö Google valta-asemaansa vilppikeinoin? EU näpäytti hakukonejättiä

Euroopan komissio on jälleen näpäyttänyt hakukonejätti Googlea EU:n kilpailusääntöjen rikkomisesta. Komission alustavan arvion mukaan Google on toteuttanut strategiaa, jolla se on pyrkinyt säilyttämään hallitsevan asemansa yleisissä verkkohauissa ja vahvistamaan sitä entisestään.  

Googlen hakukone asetetaan valmiiksi valtaosaan Euroopassa myytävistä Android-laitteista ja asetetaan oletusarvoiseksi tai ainoaksi hakupalveluksi. Komission mielestä vaikuttaa siltä, että kilpailevat hakukoneet eivät pääse markkinoille muiden mobiiliselainten ja käyttöjärjestelmien kautta.  

– Komissio on todennut tähänastisessa tutkimuksessaan, että Googlen toiminta vie kuluttajilta laajan mobiilisovellusten ja -palveluiden valikoiman, haittaa muiden toimijoiden innovointia ja rikkoo siten EU:n kilpailusääntöjä, sanoi kilpailupolitiikasta vastaava komissaari Margrethe Vestager tiedotustilaisuudessa.  

Komissaarin mukaan Google on myös tarjonnut valmistajille ja matkaviestinoperaattoreille taloudellisia kannustimia sillä edellytyksellä, että ne asentavat ainoastaan Googlen hakukoneen laitteisiinsa.

Googlen mukaan se tekee töitä EU:n kanssa osoittaakseen, että kuluttajat hyötyvät Androidista ja että se tekee hyvää myös kilpailulle.  
Noin 80 prosentissa Euroopan ja maailman mobiililaitteista on käyttöjärjestelmänä Android, jonka Google on kehittänyt. 

Komissio antoi Googlelle myös viime vuonna varoituksen EU:n kilpailusääntöjen rikkomisesta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.