Mainos

Yllättäväkin materiaali taipuu hääpuvuksi – mutta haluaako sitä kukaan käyttää?

Hääpuku on tunnetusti kallis vaate. Eilen New Yorkissa järjestetty kilpailu kuitenkin osoitti, että näyttävän puvun voi loihtia myös erittäin halvalla.

Kilpailussa nimittäin valmistettiin unelmapukuja vessapaperista. Apunaan kilpailijat käyttivät ainoastaan teippiä, liimaa, neuloja ja lankaa.

Kilpailun voittajapuku "Bohemian Cupcake" oli tehty 10 isosta wc-paperirullasta. Puku valmistui viikossa.

Puvun suunnitelleen Susan Brennanin mukaan puvun loihtiminen wc-paperista ei ollut vaikeaa. Joitakin ongelmia erikoinen materiaali kuitenkin aiheutti.

–Teipin kanssa neula jäi jumiin ja sitä piti putsailla. Ja ompelukonetta piti putsailla enemmän, koska kaikkea meni kaikkialle.

Kyseenalaista toki on, suostuisiko kukaan morsian marssimaan alttarille vessapaperiin puettuna. Vaatteita esitelleen mallin mukaan paperipuvussa oli kuitenkin puolensa.

– Tämä on aika painava, mutta suureen osaan hääpukuja verrattuna varmaan silti kevyempi. Ja se on mukava päällä.

Vessapaperipukukilpailu järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa. Järjestäjien mukaan kilpailuun ilmoittautui yli 700 osanottajaa. Kilpailun voittaja sai palkinnoksi 2000 dollaria.

(MTV3 - EBU)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.