Mainos

YouTubeen ladataan 35 tuntia videota minuutissa

Googlen omistamaan videopalvelu YouTubeen ladataan joka minuutti 35 tuntia uutta videota. Yhtiön tuotejohtaja Hunter Walk kirjoittaa blogissaan, että määrä on kasvanut voimakkaasti tänä vuonna. Vielä maaliskuussa latausmäärä oli 24 tuntia minuutissa.

Lataukset ovat kaksinkertaistuneet kahdessa vuodessa. Määrää on kasvattanut se, että YouTube sallii nyt 15 minuutin mittaiset videot, eikä enää rajaa niitä 10 minuuttiin. Myös tiedostojen suurin sallittu koko on nostettu kahteen gigaan.

Latauksia lisää sekin, että mobiililaitteista ladataan nyt yhä enemmän videoita.

Hakukoneyhtiö Google osti YouTuben vuonna 2006. Valtaisasta suosiostaan huolimatta YouTube ei ole vielä tehnyt voittoa.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.