Mainos

Yrttejä kerännyt nainen kuuli itkua – elävältä haudattu vauva pelastettiin

Hylätty vauva on löydetty elävältä haudattuna Kiinassa.

Vauva löydettiin, kun yrttejä hautausmaan läheltä keräämässä ollut vanhempi nainen oli kuullut hentoista itkua. The Independent -lehden mukaan nainen uskoi kuulleensa aaveen ja juoksi lähimpään temppeliin pyytämään apua.

75-vuotias pappi Zhao Shimin tajusi, että ääni kuului vauvalle. Hän soitti poliisille, joka alkoi tutkia merkitsemättömiä hautapaikkoja. Poliisi löysi pienen vauvan haudattuna noin viiden senttimetrin syvyyteen. Vauva oli pahvilaatikon sisällä peittoihin käärittynä.

Vanhemmat olivat hylänneet huulihalkion kanssa syntyneen poikavauvansa muutama päivä synnytyksen jälkeen. Vielä ei tiedetä, kuinka kauan vauva oli haudattuna. Kiinalaismedian mukaan vauva olisi ollut maan alla jopa kahdeksan päivän ajan, mutta tästä ei ole todisteita. 

Hänet kiidätettiin sairaalaan ja pidettiin useita päiviä keskoskaapissa. Vauvan tila on parantunut nyt sen verran, että hänet voitaneen ottaa pois kaapista - mutta silti tilanne on yhä vakava.

Tapahtuneen johdosta Kiinan poliisi on pidättänyt viisi ihmistä, joista kolmen epäillään olevan sukua vauvalle. Vauvan vanhempien uskotaan olevan nuori pari, jolla on ennestään yksi tytär. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.