Mainos

Ystävällinen naapuri sai riistettyä bisnesmiehen puutarhan leikkaamalla ruohoja

The Local -sivusto kertoo Itävallassa tapahtuneesta käräjätapauksesta, jonka lopputulos kuulostaa melko erikoiselta.

Itävaltalainen 48-vuotias liikemies osti hiljattain itselleen talon Sallinbergissä. Hän antoi ystävällisen naapurinsa ajaa pihansa nurmikkoa viime kesänä, koska hänellä ei ollut siihen itse aikaa.

-Olin iloinen kun hän tarjoutui ajamaan nurmikkoni ja annoin hänelle joka kerta kuohuviiniä kiitokseksi. Mutta kun päätin reunustaa puutarhani aidalla, niin hän haastoikin minut oikeuteen.

Liikemiehen ällistykseksi oikeus päätti, että ystävällisellä naapurilla oli oikeus maa-alueeseen ja aita määrättiin siirrettäväksi.

Naapurin mukaan hän oli leikannut talon nurmikkoa jo vuosikymmenien ajan ja tuomarin mielestä naapurille oli syntynyt oikeus kyseiseen maa-alueeseen.

The Local kertoo, että liikemiehen osaksi jäi vain tuijotella menetettyä puutarhaansa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.