Mainos

Zoomaava piilolinssi tarkentaa silmänräpäyksessä

Sveitsissä on kehitteillä piilolinssi, johon on rakennettu pienen pieni teleskooppi näön tarkentamiseksi.

Tutkijoiden mukaan piilolinssin käyttäjä voisi silmää räpäyttämällä zoomata haluamaansa kohteeseen.  

Teleskooppipiilolinssin prototyyppi esiteltiin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten. Tutkijoiden mukaan linsseistä voisivat hyötyä erityisesti näkövammaiset sekä ikään liittyvästä silmäpohjan rappeumasta kärsivät ihmiset.  

Teleskooppipiilolinssin kehittäjät esittelivät tutkimustaan Yhdysvaltain tiedeyhdistyksen vuosikokouksessa Kaliforniassa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.