Salkkarit-tähtien kuntoiluvinkit kesään

Markku Pulli ja Venla Savikuja Magnumin pop up -storen avajaisissa.
Markku Pulli ja Venla Savikuja Magnumin pop up -storen avajaisissa.
Salatuista elämistä tutut Venla Savikuja ja Markku Pulli ovat intohimoisia liikunnan harrastajia.

Magnum Helsinki pop up -storen avajaisiin saapuneet Salkkarit-näyttelijät aikovat jatkaa treenaamistaan myös kesällä – mutta eivät turhan tiukkapipoisesti.

– Uskon, että käyn kyllä salilla yhtä paljon kuin nytkin, mutta en ota siitä mitään stressiä. Taukoa voi tulla, jos olen esimerkiksi mökillä, Venla Savikuja selittää.

Hän kirjoittaa saliharrastuksensa etenemisestä myös blogissaan .

Venla Savikuja on kovassa kunnossa.
Venla Savikuja on kovassa kunnossa.

Kaksikko kannustaa ihmisiä lähtemään kesällä ulos urheilemaan.

– Kesällä on niin helppo liikkua ihan vain olemalla ulkona, esimerkiksi pyöräilemällä ja uimalla, Markku Pulli vinkkaa.

– Ei tarvitse mennä salille, sillä kuntoilupaikkoja löytyy esimerkiksi lenkkireittien varrelta ja rannoilta. Ja itse ainakin tykkään kokeilla sellaisia lajeja, mitä talvella ei välttämättä tulisi kokeiltua, kuten tennistä ja sulkkista, Savikuja jatkaa.

Toisaalta myös kuntosali saattaa olla kesäkuumalla hyvä vaihtoehto.

– Kesällä kuntosaleilla on ihanan rauhallista, kun ihmiset ovat lomilla ja ulkona. Syksyllä tulee taas täyttä, kun ihmiset haluavat päästä kesäkiloista eroon, Pulli huomauttaa.

Salkkarit-kaunottaren huima kuntokuuri – hankki upeat lihakset

(MTV3 – KATI PUKKI)

VIIHDE
Näytä lisää
ETUSIVU UUTISET
SPORT
VIIHDE
LIFESTYLE
SÄÄ TV-OPAS OMA UUTISVIRTA HAKU MOBICHAT
KATSOMO MUUT PALVELUT